Okko Leo – Mikko Roiha:
KENTTÄ
Mitä tapahtuu kun kaksi kentän laidalle unohtunutta vahtimestaria päättää tehdä vallankumouksen?
Kenttävahtimestarit odottavat Raakkosta, työnjohtajaa, joka ei koskaan tule. Raakkosen määräyksestä miehet valmistelevat kenttää koululaisottelua varten. Aika kuluu kentän linjoja vetäessä, haaveillessa ja kinastellessa. Kenttä kertoo ihmisen yrityksestä hahmottaa oma identiteettiinsä, mutta se on myös tarina rakkaudesta ja uskosta omiin mahdollisuuksiin.
Okko Leo kirjoittaa ihmisen tarpeesta hahmottaa oma identiteettinsä pirstoutuneessa maailmassa. Kenttä on näytelmä rakkaudesta ja uskosta omiin mahdollisuuksiin, osattomien toivosta, joka on viety.
” OMG, miten hyvä näytelmäteksti Kenttä on! Se todella uskaltaa kertoa jostain – nykypäivän osattomista – muttei banalisoi aihettaan, vaan koskettaa koko länsimaisen ihmisen kriisiä. Sen absurdista maailmasta kuoriutuu puhuttelevia kerroksia. (Esityksen) hallittu muoto ei silti pienennä teemoja, päinvastoin. Roihan ohjauksessa lavalle ei livahda yhtään banaalia hetkeä, ei yhtään ylhäältäpäin nähtyä tilannetta. Jokainen tilanne porautuu ihmiseen – ei mieheen, vähälahjaiseen tai tukityöllistettyyn.” Maria Säkö, Helsingin Sanomat
Näyttämöllä:
Esa Marja Myllylä
Antero Kirsi Asikainen
Ohjaus, sovitus, lavastus ja tuotanto Mikko Roiha
Käsikirjoitus Okko Leo
Videosuunnittelu ja lavastuksen toteutus Jukka Horsmanheimo
Ääni- ja valosuunnittelu Antti Mäkelä
Pukusuunnittelu, rekvisiitta ja kuiskaus Taina Sivonen
Tuotanto Vapaa Teatteri, Korjaamo Teatteri, Kajaanin Kaupunginteatteri, Tampereen Työväen Teatteri ja Vaasan kaupunginteatteri
Esityksen kesto on n. 1 h 20 min (ei väliaikaa).
KIRJAILIJA OKKO LEO KENTÄSTÄ:
“Näytelmän aihe on elävä. Näytelmä on olio, joka näyttää itsestään uuden puolen kussakin ajassa ja paikassa. Nyt, jokunen vuosi näytelmän kirjoittamisen jälkeen ajattelen, että Kentän syntyyn ovat vaikuttaneet omat työttömyysajan kokemukset, jolloin kadotin uskoni ihmisen vaikutusmahdollisuuksiin niin politiikassa kuin taloudessakin. Aikaisempi työni EU-projektien parissa ei enää antanut minulle tyydytystä ja koin itseni valheelliseksi. Vaikka minulla oli paljon idealistisia tavoitteita, työni ei tehnyt maailmasta parempaa paikkaa.
EU on kuitenkin vain mattoa, sillä näytelmän perimä on toisaalla, nuoruuteni työpaikassa teurastamon suoliosastolla. Nimensä mukaisesti ”Suolipuolella” käsiteltiin lehmien lämpiminä höyryävät suolistot. Työ käsitti mahalaukun ja pätsin tyhjentämisen ja pesun, suolistorasvan talteenoton margariiniksi ja makkaraksi kelpaavan aineosan lajittelun.
1 suolisto / 1minuutti ja n. 20 sekuntia.
Ranskalainen sosiologi Michel Foucault esittelee teoksessaan Tarkkailla ja rangaista teorian peililasikopin takana olevasta Työnjohtajasta, joka tarkkailee työläistä. Työläinen ei tiedä, milloin työnantaja on peililasin takana ja million ei – joten työläisen näkökulmasta hän on koko ajan työnjohtajan katseenalainen. Tiedän tämän katseen työstäni teurastamolla. Kentässä peililasikoppia kuvaa Raakkosen Lada. Lada on kuitenkin Anteron inkarnoima haave. Enää ei ole Työnjohtajaa tarkkailemassa, ei Kentällä eikä maailmassa.
Kenttä on kuva yhteiskunnasta, jossa yksittäinen ihminen on typistynyt toimivasta subjektista oman elämän sivustaseuraajaksi. Se on totalitaristinen kuva yhteiskunnasta eriytetystä ihmisestä. Sorrosta on tullut anonyymiä ja kasvotonta. Vanhanliiton Työnjohtajat ja Raakkoset ovat häipyneet tuotannon perässä jonnekin Kiinaan. Kenttävahtimestarit Esa ja Antero joutuvat epätoivoissaan kuvittelemaan oman elämänsä: toiveensa, pelkonsa, rikoksensa ja jopa riistonsa. Millään teolla ei ole merkitystä tai vaikutusta kentän ulkopuolella. Ainoa kiinnekohta todellisuuteen on kuluvien päivien laskeminen.”
